Valtion nuorisoneuvoston (alun perin valtion nuorisotyölautakunta) 80-vuotinen taival on ollut täynnä niin eleetöntä arjen työtä kuin näkyviä tapahtumiakin. Neuvoston toiminta on aina ollut kiinni oman aikansa ympäristössä. Varhaistaipaleelta voidaan nostaa esiin kolme käännekohtaa, joilla on ollut kauaskantoisia seurauksia neuvoston myöhemmälle työlle: perustaminen, puoluepolitisoituminen ja nuorisopolitisoituminen.
Perustaminen
Toisen maailmansodan vuosina maassamme keskusteltiin paljon nuorisojärjestöjen yhteistyöstä ja valtion tuesta nuorisotyölle. Suomen Lastensuojelun ja Nuorisohuollon Keskusliitto sekä Huoltotyöntekijöiden Liitto järjestivät marraskuussa 1942 tilaisuuden, jossa maisteri Guy von Weissenberg esitelmöi nuorisomaailman tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä. Ruotsinkielisessä partiopoikaliikkeessä toiminut ja setlementtiliikkeessä työskennellyt von Weissenberg oli sota-aikana komennettu kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön nuorten työvelvollisuusosaston tehtäviin. Puheenvuorossaan hän epäili ulkomaisten esimerkkien mukaisten valtiollisten nuorisojärjestöjen mahdollisuuksia maassamme. Valtiollisia nuorisojärjestöjä olivat tuohon aikaan esimerkiksi Komsomol Neuvostoliitossa, Ballilla Italiassa ja Hitler-Jugend Saksassa. ”Kuisu” von Weissenberg arveli lautakuntamuotoisen elimen olevan paras ratkaisu suomalaisen nuorisotyön valtakunnalliselle järjestämiselle.
Sodan kääntyessä rauhaksi Suomi säilytti itsenäisyytensä ja demokraattisen yhteiskuntamuotonsa, ja nuorisotyö organisoitiin von Weissenbergin viitoittamalla tavalla. Opetusministeriön nuorisoasiain esittelijäksi syksyllä 1944 tullut Lauri Pautola tarttui toimeen maamme nuorisotyön rauhanaikaisen järjestelmän rakentamiseksi. Joulukuun alussa opetusministeriö hyväksyi valtion nuorisotyölautakunnalle johtosäännön. Sen mukaan lautakunnan tehtäväksi tuli seurata nuorison vapaa-ajan käyttöä sekä avustaa ministeriötä antamalla nuorisotyötä koskevia lausuntoja ja tekemällä aloitteita. Ensimmäinen kokous pidettiin Säätytalolla 11.12.1944.
Valtion nuorisotyölautakunnan ensimmäinen toimintavuosi 1945 oli heti työntäyteinen. Lautakunta toimi nuorisotyömäärärahan saamiseksi valtion budjettiin, ja lisäksi järjestelmän rakentamiseen sisältyivät nuorisojärjestöjen tukeminen, kuntien nuorisotyön kehittäminen, kansakoulujen nuorisotyön virittäminen ja nuorisotyöntekijöiden kouluttaminen. Nuorisojärjestöjä tuettiin mm. järjestämällä niille neuvottelupäiviä, kunnallisten nuorisotyötoimikuntien perustamista vauhditettiin kiertokirjeellä, ja kansakoulujen nuorisotyölle ryhdyttiin laatimaan harrastustoiminnan käsikirjaa. Nuorisonohjaajien koulutuksen ensimmäinen ryhmä aloitti opintonsa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa syksyllä 1945.
Puoluepolitisoituminen
1940- ja 1950-luvulla maassamme vaikutti kaksi toimialaa kokoavaa voimakeskusta: valtion nuorisotyölautakunta ja Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajisto. Edellisellä oli kiinteä kytkös valtionhallintoon, jälkimmäinen oli kansalaisjärjestöjen muodostama yhteistyöjärjestö. 1950-luvun loppupuoliskolla käynnistyi kehitys, jonka tuloksena valtion nuorisotyölautakunnan asema ja puoluepoliittiset kytkökset vahvistuivat. Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajiston toiminta puolestaan kriisiytyi, ja se joutui lopulta purkamaan itsensä.
Tässä nuorisotyön vallanvaihdossa oli tärkeässä roolissa nuorisoyhteistyö Neuvostoliiton kanssa. Nuorisotyön idänsuhteiden merkitys lisääntyi erityisesti Urho Kekkosen tultua valituksi tasavallan presidentiksi maaliskuussa 1956. Neuvostoliitto pyrki suuntaamaan yhteistyönsä Edustajiston sijasta valtion nuorisotyölautakuntaan, jonka toiminta valtiollisena elimenä oli helpompi ohjata virallisen ulkopolitiikan mukaiseksi. Lisäksi puoluepoliittisilla nuorisojärjestöillä oli nuorisotyölautakunnassa vahvempi asema kuin Edustajistossa. Keväällä 1962 nuorisotyössä kiisteltiin siitä, järjestetäänkö kyseisen vuoden Neuvostoliiton ja Suomen nuorison ystävyyspäivä valtion nuorisotyölautakunnan ja Neuvostoliiton tahdon mukaisesti Demokraattisen Nuorison Maailmanliiton ohjaileman Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalin aikana. Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajiston näkemys oli, että ystävyyspäivää tuli viettää poliittiseksi tapahtumaksi mielletyn festivaalin ulkopuolella.
Valtion nuorisotyölautakunnan kokouksessa 13.4.1962 ystävyyspäivä päätettiin järjestää lautakunnan enemmistön näkemyksen mukaisesti ja Nuorisojärjestöjen Edustajiston kannan vastaisesti. Lisäksi lautakunnan pitkäaikainen varapuheenjohtaja ja sen työvaliokunnan puheenjohtaja sekä Edustajiston 1. puhemies Guy von Weissenberg piti kokouksessa itänaapuria arvostelevan puheenvuoron, jonka seurauksena hän joutui vetäytymään asiantuntija- ja luottamustehtävistään. Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajisto purettiin vuonna 1964, ja nuorisotyö jäi ilman nuorisojärjestöjä kokoavaa yhteistyöjärjestöä.
Nuorisopolitisoituminen
Kolmas merkittävä käännekohta oli nuorisopolitisoituminen, joka merkitsi nuorten osallistumisen vahvistumista ja erityisen nuorisopoliittisen ajattelutavan juurtumista. Nuorisopolitisoituminen voidaan paikantaa erityisesti vuosiin 1969–1970. Vuoden 1969 valtion nuorisotyölautakuntaan nimettiin uusina jäseninä joukko nuoria yhteiskunnallisia vaikuttajia, ja seuraavana vuonna puheenjohtajaksi nousi ensimmäistä kertaa istuva kansanedustaja, tuolloin 24-vuotias Matti Ahde. Vuonna 1970 valtion nuorisotyölautakunta julkaisi lisäksi oman ohjelmanjulistuksensa ”Nuorisopolitiikkaa 70-luvulla”. Siinä esitettiin, että nuorisotyö-käsitteestä siirryttäisiin kokonaan nuorisopolitiikka-käsitteeseen. Lautakunnan näkemyksen mukaan käsite ”nuorisopolitiikka” sisälsi sekä nuorisoryhmien tukemisen että nuorten erityistarpeiden huomioon ottamisen kaikessa yhteiskuntapoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Lautakunnan mielestä nuorisopolitiikassa oli kiinnitettävä erityistä huomiota nuorisoryhmien aktivointiin, jotta nuoret osallistuisivat yhteiskuntapoliittiseen suunnitteluun ja päätöksentekoon.
Nuorisotyön valtionhallinnolle nuorisopolitiikka merkitsi periaatteellista käännekohtaa. Kansalaiskasvatusta painottaneesta nuorisotyöstä pyrittiin kohti julkisen hallinnon sekä erityisesti puoluepoliittisten nuorisojärjestöjen ja nuorten etujärjestöjen toteuttamaa nuorisopolitiikkaa. Valtion nuorisotyölautakunnan nimi muutettiin 1973 valtion nuorisoneuvostoksi, ja 1975 annettiin neuvostoa koskeva valtioneuvoston päätös. Nimenmuutos kytkeytyi tuolloiseen valtionhallinnon terminologian kehitykseen ja toimielimen asemaan. Nimenmuutos ilmensi osaltaan myös suuntautumista nuorisotyöstä kohti laaja-alaisempaa nuorisopolitiikkaa. Lisäksi uusi nimeke sisälsi viestin nuorisoneuvoston jäsenistöstä: sen tuli olla nuorista ihmisistä koostuva elin.
Vaikka kaikki nuorisopolitiikan tavoitteet eivät toteutuneetkaan, se nosti nuorten elinoloihin vaikuttamisen nuorten kasvua tukevan nuorisotyön rinnalle.
Käännekohtien merkitys
Näillä kolmella varhaisvaiheiden käännekohdalla on ollut linjaava merkitys nuorisoneuvoston toiminnalle ja nuorisotyön kehitykselle maassamme. Sodan päätyttyä perustettu lautakuntamuotoinen elin oli voimakkaasti mukana nuorisotyön järjestelmän rakentamisessa. Valtion nuorisotyölautakunta kokosi yhteen aikansa nuorisokysymyksen asiantuntijoita ja toimijoita, ja nuorisotyön järjestelmä sai perusrakenteensa lautakunnan ja ministeriön yhteistyön tuloksena. Puoluepolitiikan otteen vahvistuminen puolestaan syvensi lautakunnan kytköksiä poliittiseen päätöksentekojärjestelmään ja virallisiin valtiollisiin linjauksiin. Samalla nuorisotyön asema vahvistui itse valtionhallinnossa. Suurten ikäluokkien paineessa 1960-luvun jälkipuoliskolla noussut nuorisopolitiikka suuntasi lautakunnan huomiota ja toimia aikaisempaa enemmän nuorten ihmisten koko elämänkenttään. Kaikkiaan valtiollinen asiantuntijaelin on ollut kahdeksan vuosikymmenen ajan nuorisotyön ja nuorten asialla.
Juha Nieminen
Kirjoittaja on yliopisto-opettaja Tampereen yliopiston nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunnassa. Hänen opetus- ja tutkimusalueitaan ovat nuorisotyön teoria, historia ja rakenteet sekä nuorisotyön profession ja koulutuksen kysymykset.
Lähteitä:
Nieminen, Juha (2016). The genesis of youth policy: a case study of Finland. Teoksessa Siurala Lasse et al. (eds) The History of Youth Work in Europe: Autonomy through dependency – Histories of co-operation, conflict and innovation in youth work. Strasbourg: Council of Europe Publishing, 39-47. https://pjp-eu.coe.int/documents/42128013/47261623/History+of+Youth+Work+V-5-WEB.pdf/93ac247b-b664-4998-9f53-71e4191515fc?t=1465233306000
Nieminen, Juha (1995). Nuorisossa tulevaisuus: suomalaisen nuorisotyön historia. Helsinki: Lasten Keskus.