Valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on, että lapset ja nuoret kasvavat aktiivisiksi ja yhteisvastuuta kantaviksi kansalaisiksi. Kouluilla on merkittävä rooli tämän tavoitteen toteutumisessa, mistä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että asia huomioidaan kouluja koskevia lakeja sekä eri koulutusasteiden opetussuunnitelmia uudistettaessa. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) on laatinut osallisuutta, osallistumista ja demokratiakasvatusta käsittelevän linjapaperin meneillään olevien laki- ja opetussuunnitelmauudistusten valmistelijoiden käyttöön.
Konkreettisuus: arjen asioihin vaikuttaminen
Jokainen ihminen on asiantuntija omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Niinpä oppilaat ja opiskelijat ovat asiantuntijoita kouluihin ja opiskeluun liittyvissä asioissa. Paljon asiantuntijuutta menee hukkaan, jos heidän näkemyksiään ja ideoitaan ei kuulla ja hyödynnetä.
Siinä missä työpaikoilla tehdään työtyytyväisyyskyselyitä, kouluissa tulisi tehdä koulutyytyväisyyskyselyitä. Niiden avulla voitaisiin kerätä kallisarvoista kokemustietoa sekä antaa ujoimmillekin oppilaille mahdollisuus antaa palautetta ja konkreettisia kehittämisehdotuksia omalle koululleen. Kyselyllä voitaisiin myös kartoittaa oppilaiden mahdollisia syrjintäkokemuksia. Jos tällaisia kokemuksia ilmenee, on niihin puututtava heti ennen kuin niistä muodostuu pysyvä este osallisuudelle.
Oppilaiden pitää saada paitsi antaa palautetta myös osallistua annetun palautteen käsittelyyn ja palautteen pohjalta tehtävien päätösten tekemiseen. Tässä prosessissa voidaan hyödyntää oppilaskunnan hallitusta tai vapaaehtoisista oppilaista koostuvaa työryhmää, kunhan samalla huolehditaan siitä, että myös näiden ryhmien ulkopuolelle jäävillä oppilailla on halutessaan mahdollisuus antaa panoksensa.
Oppilaille ja opiskelijoille tulee taata oikeus osallistua koulutyön ja oppimisen kannalta keskeisten asioiden arviointiin ja parantamiseen. Kun oppilaiden osallisuuden kokemuksia on kartoitettu, on käynyt ilmi, että he kokevat voivansa vaikuttaa lähinnä varsinaiseen koulutyöhön liittymättömiin asioihin, kuten teemapäivien ja retkien järjestelyihin. Koululaisten arkeen vahvimmin vaikuttavat asiat, kuten opetuksen sisällöt ja menetelmät sekä oppilaiden arviointiperusteet päätetään aikuisten kesken. Kokemustietoa ja kehittämisehdotuksia kerättäessä ja käsiteltäessä onkin tärkeää huolehtia siitä, että myös nämä isommat asiat tulevat käsitellyiksi.
Läpileikkaavuus: kysymys toimintakulttuurista
Osallisuuden edistäminen ei saa olla pelkkää oppilaskuntatoiminnan tukemista ja teemapäiviä. On luotava kaikkia oppilaita koskeva ja arjen käytäntöihin kytkeytyvä toimintakulttuuri, joka kannustaa oppilaita ilmaisemaan mielipiteitään ja ottamaan vastuuta sekä omista opinnoistaan että koulun yhteisistä asioista. Tällainen toimintakulttuuri rakentuu vuorovaikutuksesta ja yhdenvertaisuudesta. Rohkeus toimia syntyy, kun ilmapiiri on kannustava ja syrjimätön, ja keskustelulle lapsia ja nuoria askarruttavista asioista on aikaa.
Uuden toimintakulttuurin luominen on kaikkien opettajien ja koulun henkilökunnan jäsenten vastuulla. Heistä jokaisen tulee auttaa oppilaita näkemään toiminnan mahdollisuuksia erilaisissa yhte-yksissä ja auttaa oppilaita ideoista kohti konkreettisia tekoja.
Toimintakulttuurin muuttamisessa on paljon kiinni asenteista. Asennemuutos puolestaan vaatii syvällistä ymmärrystä siitä, mitä vaikutusta kouluaikaisilla osallisuuden kokemuksilla on lasten ja nuorten myöhempään aktiivisuuteen kansalaisena. Tämän yhteyden hahmottamista olisi syytä nykyistä vahvemmin korostaa opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen yhteydessä.
Ulospäinsuuntautuneisuus: koulu ja koululaiset osana yhteiskuntaa
On tärkeää, että koulu luo edellytykset kokea osallisuutta laajemminkin kuin koulukontekstissa. Oppimisprosesseja ja –ympäristöjä kehitettäessä paikallisia toimijoita tulee innostaa kehittämään ratkaisuja siihen, miten oppiminen yhdistetään esimerkiksi kunnan eri palveluiden tai toimintojen parantamiseen lasten ja nuorten näkökulmasta.
Koulun on avauduttava ympäröivään yhteiskuntaan myös siinä mielessä, että nuorisotyöntekijät ja järjestöjen edustajat ovat tervetulleita kouluun. Koulunuorisotyön keskeinen eetos on nuorisolähtöisyys. Nuorisotyöntekijän toiminta koulussa mahdollistaa nuorten vapaa-ajan taitojen ja osaamisen kytkemisen opetukseen sekä edistää sukupolvien välistä keskustelua. Järjestöjen edustajien vierailut kouluilla puolestaan lisäävät koululaisten ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta ja tekevät järjestötoiminnasta harrastuksena helpommin lähestyttävää. Avoimuus järjestöjen suuntaan voisi tarkoittaa myös sitä, että järjestö- ja vapaaehtoistyön merkitys oppimisympäristöinä tunnustettaisiin nykyistä selkeäm-min ja kumppanuutta järjestöjen kanssa vahvistettaisiin.
Koulun yhteisöllisten toimintatapojen ja demokraattisen toimintakulttuurin kehittäminen on tärkeää kytkeä yhteiskuntaopin opetukseen. Oppiaine auttaa parhaimmillaan jäsentämään ja problematisoimaan ympäröivää todellisuutta antaen käsitteellisiä työkaluja arjen ilmiöiden ymmärtämiseen. Kuvailevan ja toteavan opetuksen sijaan on keskityttävä oppilaiden ajattelun ja toimintakyvyn kehittämiseen