

Katse tulevaisuudessa – Nuorisobarometri 2016 teemana on tulevaisuus
Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutettu haastattelututkimus, jonka kohteena ovat Suomessa asuvat 15–29-vuotiaat.
Tällä kertaa barometrin aiheena on tulevaisuus. Suhtautuvatko nuoret tulevaisuuteen valoisasti vai synkästi? Mistä on unelmat tehty? Entä mikä tulevaisuudessa huolestuttaa? Muun muassa näihin kysymyksiin antaa vastauksia tulevaisuuteen tähyävä Nuorisobarometri 2016.
Nuorten tulevaisuuden toiveet eivät ole suuresti muuttuneet vuosien aikana, vaan hyvät ihmissuhteet ja työpaikka ovat edelleen toivelistan kärjessä. Työ herättää nuorissa myös pelkoja: riittääkö tulevaisuudessa työpaikkoja ja jaksavatko he yhä vaativammaksi muuttuvassa työelämässä?
Suomalainen hyvinvointivaltio saa nuorilta vankan kannatuksen, mutta toisaalta sen säilymiseen tulevaisuudessa suhtaudutaan epäilevästi. Samoin nuoret toivovat tasa-arvon ja ympäristön tilan paranevan tulevina vuosina, mutta eivät jaksa täysin uskoa siihen. Kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea lisääntyminen nuorten keskuudessa onkin yksi tutkimuksen keskeisiä havaintoja.
Tilaa kirja: www.nuorisotutkimusseura.fi
Lue verkossa: Issuu.com
Lataa pdf-tiedostona: Nuorisobarometri 2016
Lataa esite Nuorisobarometrin tuloksista pdf-tiedostona: Nuorisobarometri 2016 infografiikka
Broschyr på svenska: Ungdomsbarometern 2016 brochyr
Brochure in English: Youth Barometer 2016 brochure