Skip to content

Ylen Kultakuumeessa keskusteltiin lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen tuloksista

08.09.2016

Yli 90 prosenttia 7–29-vuotiasta lapsista ja nuorista ilmoittaa liikkuvansa joko omatoimisesti tai ohjatusti. Juoksu ja lenkkeily, pyöräily, ulkoilu ja kävely sekä kuntosali ovat lasten ja nuorten suosituimmat liikunnan muodot. Media hanskassa – Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus mediasta ja liikunnasta -tutkimuksen tekijöiden mukaan raportoitua liikunnan lisääntymistä selittää osin se, että liikunta ja liikkuminen mielletään lasten ja nuorten keskuudessa aiempaa laajemmin. Tästä esimerkkinä on trampoliinilla hyppimisen, tanssin ja skeittaamisen ilmaantuminen vastauksiin.

Tutkijat Jani Merikivi ja Mikko Salasuo peräänkuuluttavat kuitenkin lasten harrastustarjontaan sellaista kevyemmän sitoutumisen harrasteliikuntaa, jossa keskiössä ei ole kilpailullisuus, usein toistuvat harjoituskerrat ja korkeat tavoitteet. Mikko Salasuo kuvailee liikkumisen muutosta myös näin: ”Olemme jo muutaman vuosikymmenen ajan eläneet teknistyneen liikuntakulttuurin aikaa, jossa liikuntaa harrastetaan sille tarkoitetuissa paikoissa. Se aika, kun mentiin metsään keräämään sieniä ja hiihdettiin kouluun, on auttamatta ohi. Jos lähimpään liikuntapaikkaan on liian pitkä matka, lasten liikkuminen jää vähäiseksi.”

Mediatekemistä yhdessä vanhempien kanssa

Tutkimuksen tulokset kertovat, että 7-10-vuotiaat lapset haluavat tehdä yhdessä juttuja vanhempien kanssa mediolla. Jani Merikivi kehottaakin vanhempia osallistumaan lasten mediatekemiseen ennen, kun he noin 11-vuoden iässä itsenäistyvät median käyttäjinä. Lapset toivovat saavansa muun muassa pelata ja lukea kirjoja yhdessä vanhempien kanssa.

Tutkijoita haastatteli Ylen Jakke Holvas: http://areena.yle.fi/1-3612748?autoplay=true.