Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry. järjestää valtakunnallisen Mä oon asiantuntija -rundin loka- ja marraskuun aikana. Kiertueella selvitetään nuorten näkemyksiä hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman tavoitteiden toteutumisesta sekä kerätään nuorten ajatuksia seuraavan ohjelman valmistelua silmällä pitäen. Lisäksi tilaisuuksissa keskustellaan uuden kuntalain muutoksista ja nuorten oikeuksien toteutumisesta.
Kiertue vierailee kaikissa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton piireissä ja se toteutetaan yhteistyössä nuorisoasiainneuvottelukunta Nuoran ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tapahtumat ovat nuorten itsensä järjestämiä. Keskustelua vetävät Nuva ry:n liittohallituksen sekä piirihallitusten edustajat. Kehittämisohjelman arviointi tehdään työpajojen muodossa, jotta nuoret pääsevät peilamaan sen keskeisiä teemoja vapaasti.
Kiertue antaa nuorille suoran vaikuttamiskanavan Lanuke-ohjelman arviointiin ja tulevan kehittämispoliittisen ohjelman valmisteluun.
Tapahtumapaikat ja lisätietoja Nuva ry:n nettisivuilla