Nuorten elämismaailmat eriytyvät alueellisesti: Kaksi puheenvuoroa kaupungista ja maaseudulta

19.12.2014 | ,

Suomen aluerakenne on viime vuosikymmeninä muuttunut merkittävästi. Asutus on keskittynyt taajama-alueille ja alueet ovat muovautuneet rakenteellisesti erilaisiksi maantieteellisen sijainnin, elinkeinorakenteen muutosten ja muuttoliikkeen vaikutuksista. Samalla alueellista eriytymistä on tapahtunut myös kuntien ja erityisesti suurten kaupunkien sisällä.

Alueellisuus on keskeinen nuorten elämismaailmaa muokkaava ulottuvuus. Maaseudulla pitkät välimatkat ja heikko julkinen liikenne luovat haasteita arjen järjestämiselle. Kaupungeissa nuori taas voi pyöräilemällä muutaman kaupunginosan halki tehdä sosiaalisen ympäristön näkökulmasta matkan, joka vastaa kulkemista maamme päästä päähän. Alueellisten erojen huomioiminen on jatkossa yhä suurempi kysymys nuorisopolitiikassa ja nuorten palvelujen järjestämisessä. Miten alueellisuuden huomioon ottaminen avaa ymmärrystämme tasa-arvosta, syrjinnästä ja yhdenvertaisuudesta?

Hylkysyrjän nuorten arjen maantiede

Päivi Harinen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Suomalaista nuorisotutkimusta on viime aikoina leimannut tervetullut pyrkimys katsoa nuoruutta laajasti ja aluenäkökulmat huomioiden. Viime aikoina on aurattu teitä ja raivattu polkuja tutkijoille kasvukeskuksista kaukana sijaitseviin reuna-alueiden kyliin, joissa asustelee yksi nuori siellä, toinen täällä. Keskeinen syy näihin tienavauksiin lienee nuorisopoliittinen huoli erilaisten rakennejohdannaisten syrjäytymisuhkien tunnistamisesta.

Nuorten elämä ja arki keskellä ei-mitään tarjoavat myös itsessään nuorisotutkijalle kiinnostavia kysymyksiä, joihin vastaaminen on kuitenkin metodologisesti hankalaa. Mietitäänpä esimerkiksi havaintoaineistoon perustuvaa etnografiaa: nuorisojoukon havainnointi ostoskeskuksen käytävillä tai koululuokissa tarjoaa tutkijalle paljon (määrällisessä mielessä) rikkaampaa aineistoa kuin yhden tai kahden nuoren perässä tallustelu jossakin pikkukylän maitolaiturin liepeillä ja julkisten liikenneyhteyksien ulottumattomissa. Reunakylien nuorten arkeen astuminen on kuitenkin välttämätöntä, jos heidän elämänsä erityisistä suruista ja iloista halutaan saada tutkimustietoa. Näitä nuoria on lopulta niin vähän, että erityisenä ryhmänä he katoavat tilastoaineistoissa tai kuntaliitosten jälkeen tulevat jopa tilastoiduiksi keskisuurten kaupunkien asukkaiksi.

Tämän puheenvuoron otsikossa mainittu Hylkysyrjä ongelmineen, unelmineen ja arkisine puuhineen on metodologisesti rakennettu itäsuomalainen tyyppikylä yhteiskunnallisessa kaksoisperiferiassa: monien ongelmien kattamalla maantieteellisellä reuna-alueella ja harvaanasutulla maaseudulla. Syrjäisiä asuinseutuja suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa ja palvelutarjontaa suunniteltaessa on tarkasteltu erityisesti vanhuuden elinympäristöinä. Niillä asuu kuitenkin myös nuoria ihmisiä, joiden elämään asuinympäristö tarjoaa omanlaisensa niukat mahdollisuusrakenteet. Nuorisotutkija kysyy, miten elämästä tehdään elettävää, kun kaikkeen nuorille tärkeään – kouluun, harrastusympäristöihin, kavereiden luo – on pitkä matka ja kun laajakaistaakaan ei aina ole.

Syrjäseuduilla nuorten arjen aikatauluja ja yhteiskunnallisiin aikarytmeihin sovittautumista säätelevät pitkät välimatkat ja monesti julkisen liikenteen puute. Tämän vuoksi onkin syytä pohtia yhä intensiivisemmin, miksi vaikkapa koulupudokkuus- tai koulunkäyntivaikeuskeskusteluissa ei ole enemmälti puututtu ylipitkien koulumatkojen (ja näin myös koulupäivien) uuvuttavaan luonteeseen, kaukana kouluista asumisen kouluttautumisvalintoja rajaavaan merkitykseen tai harrastus- ja muunlaisten osallistumismahdollisuuksien puuttumisen yksinäisyyttä lisäävään vaikutukseen. Hyvinvointirakenteita heiluttelevia tuottavuus- tai säästöohjelmia toteutettaessa ei ole enemmälti kysytty, mitä niiden seuraukset merkitsevät esimerkiksi niille muutamalle nuorelle, jotka vielä asuvat maamme reuna-alueiden harvaanasutuissa pikkukylissä.

Elämme yhteiskunnassa, jossa mukana pysytteleminen edellyttää nuorilta kouluttautumista ja kaikenlaista muutakin aktiivisuutta. Yhteiskunnallisen toimeliaisuuden vaatimukset haastavat myös hylkysyrjäläisiä vanhempia: nuorten kouluvalinnat ja koulupäivien sujumisen varmistelut reunoilla ovat perheiden yhteisiä, isoja asioita monessa hyvin konkreettisessa suhteessa: Kuka kuljettaa, tarvitaanko asuntoa, onko asuntolaa, riittävätkö rahat, kuka maksaa? Paitsi nuorten koulunkäynnin turvaaminen, myös harrastuksiin tai kavereille kuljettaminen vaatii perheensisäisiä järjestelyjä ja kompromisseja kyyditsemisaikatauluineen, -haluineen ja -kalustoineen. Syrjäkyläkontekstissa perhe nouseekin hyvin vahvaan polarisaatioriskiä estämään tai edistävään asemaan muiden puskureiden puuttuessa. Kaiken tämän näkyväksi tekeminen edellyttää sitä, että käydään kylässä.

Koulutuspolusta umpikujaksi? Nuorten oppimisen jaot eriytyvillä kaupunkiseuduilla

Venla Bernelius, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Maanlaajuiset koulutustarkastelut osoittavat, että koulutus kasautuu menestyville kaupunkiseuduille. Syrjäseudut erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa jäävät puolestaan suhteellisesti syrjään myös koulutuksen osalta. Pienipiirteisemmässä tarkastelussa kuitenkin paljastuu, että paikallisella tasolla tilanne on huomattavasti monisyisempi. Vaikka esimerkiksi maan parhaita oppimistuloksia saavuttavat peruskoulut löytyvät suurista kaupungeista, kaupungeissa sijaitsevat tuloksiltaan myös kouluista heikoimmat.

Kaupunkimaantieteellinen tutkimus on osoittanut, että koulujen eriytymisen taustalla on se tapa, jolla väestön sosioekonomiset ja etniset erot jäsentyvät kaupunkiseutujen sisällä. Paikalliset kehityskulut ja väestön valikoiva muuttoliike eriyttävät kaupunkinaapurustot niin, että maantieteellisesti lähekkäin sijaitsevien naapurustojen väliset hyvinvointiin ja koulutukseen liittyvät erot voivat ylittää koko maan kuntien väliset erot. Nuori, joka pyöräilee muutaman kaupunginosan halki, voikin tehdä sosiaalisen ympäristön näkökulmasta matkan, joka vastaa taivalta maamme päästä päähän.

Alueellinen eriytyminen on voimistunut 1990-luvulta lähtien. Erityisen merkittävää kehityksessä on, että koulutusvalintoihin ja jo peruskoulun oppimistuloksiin yhteydessä olevat hyvä- ja huono-osaisuuden ulottuvuudet kasautuvat yhä voimakkaammin samoille alueille. Alueiden väliset kuilut ovatkin paitsi syventyneet esimerkiksi kasvavien tuloerojen kautta, myöskin tihentyneet siten, että heikko työllisyys, matala koulutustaso ja lapsiperheiden pahoinvointi liittyvät alueellisesti yhä tiiviimmin yhteen.

Kehityskulut vaikuttavat sekä naapurustoihin nuorten elinympäristöinä että koulujen toimintaedellytyksiin eri osissa kaupunkiseutuja. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuvanneet, kuinka nuorten käsityksissä naapurustojensa normeista ja sosiaalisista roolimalleista on suuria paikallisia eroja. Esimerkiksi kokemukset sosiaalisesta kontrollista ja aikuisten puuttumisesta nuorten häiriökäyttäytymiseen ovat voimakkaasti eriytyneitä alueiden välillä. On myös saatu viitteitä siitä, että erot voivat vaikuttaa nuorten asenteiden kehittymiseen ja oppimistulosten muodostumiseen riippumatta nuoren omasta perhetaustasta, jolloin alueelliset erot voivat kertautua niin sanottujen aluevaikutusten kautta.

Koulujen näkökulmasta kehityskulut merkitsevät haasteiden kasautumista entistä voimakkaammin tietyille kouluille, kun naapurustojen jaot eriyttävät oppilaspohjan peruskoulujen välillä. Oman asuinalueen ulkopuolelle suuntautuvien kouluvalintojen on osoitettu useissa tapauksissa lisäävän oppilaspohjan sosioekonomista ja etnistä eriytymistä entisestään. Lopulta eriytyminen heijastuu myös oppimistulosten eriytymiseen koulujen välillä tavalla, jossa erot jopa ylittävät koulujen erot kaupunkiseutujen ja maan perinteisten syrjäseutujen välillä.

Näyttääkin siltä, että tarkasteltaessa jakoja monipuolisten mahdollisuuksien rikastamiin ympäristöihin ja toisaalta koulutuksellisiin syrjäseutuihin suurimmat erot eivät piirry kokonaisten kaupunkiseutujen ja maan perifeeristen kolkkien välille. Kaupunkiseutujen sisällä menestyksestä sivuun jääneet kaupunkinaapurustot, joille huono-osaisuus kasautuu, ovat monesta näkökulmasta nuorten elinympäristöinä lähempänä perinteisiä, pitkien etäisyyksien eristämiä syrjäseutuja kuin menestyvimpiä kaupunkinaapurustoja. Sosiaaliset etäisyydet kaupunkiseuduilla voivat eristää nuoria jossakin määrin samalla tavoin kuin pitkät maantieteelliset etäisyydet toisaalla. Koulutusta tarkasteltaessa kaupunkiseutujen sisäinen eriytyminen onkin tärkeää hahmottaa yhtenä keskeisenä mahdollisuuksien tasa-arvoon vaikuttavana tekijänä, jotta kaupunkinuorten koulutuspolut eivät muodostuisi umpikujiksi missään naapurustoissa.

Tekstit perustuvat kirjoittajien Nuorisotutkimuspäivillä Joensuussa 7.11. pitämiin esitelmiin:
Päivi Harinen: ”Pitkä matka joka paikkaan – syrjäkylänuoruus ja arjen maantiede” ja
Venla Bernelius: ”Koululaiset kaupungissa: Alueellisen eriytymisen vaikutukset nuorten oppimiseen ja kouluvalintoihin”.