Skip to content

Hakutulokset: 201

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2022 julkaisutilaisuus

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus käsittelee 7–29-vuotiaiden vapaa-aikaa painottuen mediaan, harrastamiseen ja liikuntaan. Vuoden 2022 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksessa pureudutaan harrastamisen Suomen mallin hengessä harrastamisen mieluisuuteen liittyviin kysymyksiin. Teemaa on lähestytty tarkastelemalla mieluisinta ja eniten aikaa vievää harrastusta, mutta myös lopetettuja  ohjattuja harrastuksia. Mukana tutkimuksessa on myös aikaisempien vuosien tapaan esimerkiksi harrastamisen yleisyyteen, koettuun vapaa-ajan määrään ja…

Save the date! Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022 -julkistustilaisuus 31.5.2023

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022 -tutkimuksen tulokset julkistetaan 31.5.2023 klo 9-11. Tilaisuus järjestetään hybriditilaisuutena. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä Valtiovarainministeriössä (nh. Paja), Mariankatu 9, Helsingissä tai seuraamalla verkkolähetystä. Paikan päällä osallistuville on tarjolla aamukahvitarjoilu.   Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 1400 7-29-vuotiasta lasta ja nuorta vapaa-ajasta ja harrastamisesta. Tutkimuksen julkaisijana ovat valtion nuorisoneuvoston lisäksi valtion liikuntaneuvosto sekä…

Nuorisobarometri 2022 julkistettu

Seuraa nettistriimiä Tiedote Nuorisobarometri 2022: Nuorten arkeen liittyvät epävarmuuden kokemukset ovat vähentyneet Nuorisotutkimusseura ja Valtion nuorisoneuvosto Viime vuosien kriiseistä huolimatta enemmistö nuorista kokee omaan arkeen liittyvää epävarmuutta ja turvattomuutta aiempaa vähemmän. Esimerkiksi oma toimeentulo, työn saaminen, terveys ja asuinympäristön turvattomuus huolettavat nuoria edellisvuosia vähemmän. Tiedot ilmenevät vuoden 2022 Nuorisobarometrista, jonka teemana on nuorten resilienssi –…

Nuorten eduskuntavaaligallup julkistettu

Tiedote: Embargo 7.3.2023 klo 0:01 Kolme neljästä nuoresta kertoo aikovansa äänestää eduskuntavaaleissa 2023 Nuorista 77 prosenttia aikoo äänestää kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Kantar Publicin valtion nuorisoneuvostolle toteuttaman kyselyn mukaan 46 prosenttia nuorista sanoo äänestävänsä varmasti ja 31 prosenttia todennäköisesti. Tutkimukseen vastasi 1 507 18–29-vuotiasta mannersuomalaista ja se toteutettiin internetpaneelissa 30.1.–5.2.2023. Tulosten luottamusväli on ±2,5 prosenttiyksikköä. Kyselyn…