Skip to content

Hakutulokset: 201

Armi Itätalo aloittanut nuorisoneuvoston sihteeristössä

Hei! Olen Armi Itätalo ja aloitin elokuun lopulla erityisasiantuntijan tehtävässä valtion nuorisoneuvoston sihteeristössä. ​Olen valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, pääaineenani nuorisotyö ja –tutkimus. Minulla on kokemusta tutkimuksen ja asiantuntijatehtävien ohella myös käytännön työstä nuoriso- ja sosiaalialalta. Olen aiemmalta koulutukseltani sosionomi ja olen tehnyt yli 10 vuotta nuorisoalan töitä järjestösektorilla, erityisesti maahanmuutto- ja kotouttamistyön kentällä.  Kunnallinen…

Pohjoisimman Suomen nuoret lopettavat harrastukset myöhemmin kuin nuoret muualla Suomessa

Tiedote, Nuorisotutkimusseura & valtion nuorisoneuvosto & valtion liikuntaneuvosto (28.8.2023) Julkisen liikenteen verkoston rajallisuus syrjäseuduilla voi aiheuttaa haasteita lasten ja nuorten monipuoliselle harrastamiselle. Kulkuyhteyksillä on pitkien etäisyyksien pohjoisimmassa Lapissa suuri vaikutus harrastamiseen. Syyskuun 1. päivä Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa julkaistavan Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus -tutkimuksen Pohjois-Lapin alueella asuvista vastaajista hieman yli puolet kokee asuvansa hyvien yhteyksien päässä harrastuksista. Väittämän kanssa eri…

Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus -tutkimuksen julkistamistilaisuus

Linkki verkkolähetykseen on nyt lisätty!  Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus – Tutkimus Pohjois-Lapin seutukunnan ja saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vapaa-ajasta ja harrastamisesta käsittelee Pohjois-Lapin seutukunnan alueella kouluja käyvien 10–19-vuotiaiden lasten ja nuorten vapaa-aikaa ja harrastamista. Mukana on myös saamelaisnäkökulma, mikä tarkoittaa saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vastausten erillistä raportointia. Näiltä osin kyseessä on ensimmäinen saamelaisten…

Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus -tutkimuksen julkistamistilaisuus

Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus – Tutkimus Pohjois-Lapin seutukunnan ja saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vapaa-ajasta ja harrastamisesta käsittelee Pohjois-Lapin seutukunnan alueella kouluja käyvien 10–19-vuotiaiden lasten ja nuorten vapaa-aikaa ja harrastamista. Mukana on myös saamelaisnäkökulma, mikä tarkoittaa saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vastausten erillistä raportointia. Näiltä osin kyseessä on ensimmäinen saamelaisten lasten ja nuorten vapaa-aikaa ja…

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022 julkaistu

Vuoden 2022 lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus on julkaistu. Tutkimus on valtion nuorisoneuvoston, valtion liikuntaneuvoston ja Nuorisotutkimusseuran toteuttama yhteisjulkaisu, joka ilmestyy joka toinen vuosi. Tutkimukseen vastasi 1401 7-29-vuotiasta lasta ja nuorta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että harrastamisen yleisyys ei ole laskenut korona-ajan vaikutuksista huolimatta. 91 prosentilla lapsista ja nuorista on harrastus. Harrastamisen yleisyydessä on kuitenkin eroja lasten…

Katsaus ulkomaalaistaustaustaisten nuorten hyvinvointiin ilmestynyt

Katsaus: Syrjintä, kiusaaminen ja eriytyvät koulutuspolut haastavat ulkomaalaistaustaisten nuorten hyvinvointia 09.05.2023 Valtion nuorisoneuvosto Ulkomaalaistaustaisten nuorten joukko on Suomessa kasvava. Tutkimusten mukaan he ovat selvästi suomalaistaustaisia haavoittuvammassa asemassa, kun tarkastellaan kasvu- ja elinoloja. He esimerkiksi elävät useammin turvattomassa kasvuympäristössä, kokevat runsaasti kiusaamista ja syrjintää, kokevat keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa ja heillä on vaikeuksia palveluihin pääsyssä. Tuoretta tietoa…