Tänään on IDAHOT-päivä – Internatio
nal Day Against Homophobia, Transphobia and Biphobia. Huh, siinäpä vasta kova pala purtavaksi, päivällä on nimeä kuin nälkävuodella. Monimutkaisen englanninkielisen lyhenteen taakse kätkeytyy kuitenkin tärkeä sanoma: homo- ja transfobia elävät edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa, ja niiden kitkeminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.
Suomalainen yhteiskunta on verhoutunut tasa-arvoisuuden viittaan, vaikka tuo viitta on jo ajat sitten lähtenyt tuulten mukaan. Harva uskaltaa sanoa ääneen totuuden: Suomessakin on ihmisiä, joita syrjitään heidän ihonvärinsä, sukupuolensa tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi.
Erityisesti suomalaiset nuoret voivat entistä huonommin. Vuoden 2014 Nuorisobarometrin mukaan – joka löytyy mukavasti Nuoran sivustolta – enemmistö vastanneista on kokenut syrjintää. Mitä tekee koulu? Heittää muutaman hassun KIVA-koulutunnin (Kiusaamisen Vastainen) ja toteaa: ”This isn´t my problem anymore.” Kouluyhteiskunta on pistänyt päänsä pensaaseen.
Suurin syy sille, miksei kiusaamiseen ja syrjintään osata puuttua, on suomalaisiin iskostettu asenne: kiusaaminen on kiusatun oma vika. Näin ei toki sanota ääneen julkisesti, mutta monen huoltajan ja opettajan asenteesta kuultaa tämä läpi. Ylipainoista lasta käsketään laihduttamaan, jottei tätä kiusattaisi. Oma äitini käski minua olemaan ”vähemmän erilainen”, jotten joutuisi uudessa koulussa silmätikuksi.
Mitä ihmettä? Mikään hassunhauska ja ratkiriemukas kampanja ei saa muutosta aikaan, jos ihmisten asenteita ei muuteta. Se pätee myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemaan syrjintään.
IDAHOT-päivän teemana on antaa kasvot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöisille ihmisille, varsinkin nuorille, joiden syrjintään ei puututa. Jopa kolme neljästä sateenkaari-nuoresta on kokenut syrjintään. Jo äsken mainitun Nuorisobarometrin mukaan on selvää, että syrjinnästä koituu myös fyysisiä oireita: syrjityksi joutuneilla on muita enemmän terveysongelmia, sekä kropassa että mielessä.
Koulun roolista syrjimis- ja kiusaamisasioissa on kinasteltu jo muutaman tovin. Kuuluuko koulun puuttua koulun ulkopuoliseen kiusaamiseen? Missä menee vanhempien vastuun raja? Onko koulu kasvattava vai opettava laitos?
Turha kinastelu kuluttaa energiaa – ja tuhoaa yhä uusia sukupolvia lapsia. Koulun kuuluu kertoa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta laaja-alaisesti, ja tuoda esille, että juuri meidän koulussa puututaan aina kiusaamiseen. Turha riitely siitä, onko tämä ja tämä kiusaamistapaus nyt juuri meidän hommiamme, on lopetettava.
Yhtä tiettyä taikakeinoa kaiken syrjinnän ja kiusaamisen lopettamiseksi ei ole, mutta on hyvä aloittaa ihan perusasioista: IDAHOT-päivän kaltaiset tempaukset levittävät sanaa yhdenvertaisuudesta ja ihmisyyden moninaisuudesta. Laaja asennemuutos antaa jo paljon eväitä konkreettisten ongelmien ratkaisuun. Setan nuorisotoimikunta ja Allianssi ry haastavatkin kaikki Suomen oppilaitokset puuttumaan syrjintään ja kiusaamiseen. Oppilaitokset kautta maan voivat julistautua Syrjinnästä vapaaksi alueeksi, ja levittää sanaa eteenpäin. Sitä mukaa, kun sana leviää ja koulut ottavat asian vakavasti, myös nuorten ongelmat vähenevät. Silloin yhteiskunta kasvattaa terveitä ja vastuullisia nuoria.
Miska Karhu
Setan nuorisotoimikuntalainen