Noora Pyyry, FT, tutkija
Tanssitreenejä, pianotunteja ja kuntosaliharjoittelua – monen lapsen ja nuoren koulupäivän jälkeinen “vapaa-aika” on tänä päivänä tiukasti aikataulutettua. Harrastukset ovat arvokas asia, mutta moni nuori kokee olevansa väsynyt täyteen suunnitellun arjen keskellä. Onneksi siis on kaupungilla hengailu! Silloin saa kerrankin vain olla: viettää aikaa kavereiden kanssa, istuskella juttelemassa, olla impulsiivinen ja tavata uusia ihmisiä.
Tutkin osana vastavalmistunutta väitöstutkimustani teini-ikäisten nuorten hengailua Helsingissä ja San Franciscossa. Tutkimukseen liittyen nuoret valokuvasivat heille itselleen tärkeitä kaupunkitiloja, piirsivät karttoja ja pohtivat suhdettaan kotikaupunkiinsa. Parin vuoden aikana opin paljon “hengailun maantieteestä” ja siitä, mitä nuoret kaupungilta toivovat. Erityisesti Suomessa yksi asia nousi ylitse muiden: penkit – tai siis niiden puute. Penkkien lisäksi nuoret toivoivat kaupunkiin enemmän lämpimiä suojaisia sisätiloja, joissa voisi talvellakin tavata kavereita ilman aikuisten jatkuvaa valvontaa tai ostamisen pakkoa. Nuorten toiveet kuulostavat yksinkertaisilta, realistisilta ja oikeutetuilta. Siitä huolimatta, että nuorille suunnattuja palveluja ajetaan monella paikkakunnalla alas, on Helsingissä toki toimivia vapaa-ajanviettopaikkoja nuorille, kuten nuorisotalot lähiöissä tai vaikkapa Aseman lapset ry:n pyörittämä Walkers-kahvila kaupungin keskustassa. Mutta mikä on pielessä, kun nuorille suunnitellaan uusia tiloja ja he eivät niissä viihdy?
Tutkimukseni oli osa Suomen Akatemian Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelmaa, jonka puitteissa pyrimme Kaupungin kanssa asujat -hankkeessa tavoittamaan lasten ja nuorten tapoja luoda mielekästä suhdetta omaan asuinympäristöönsä. Kuten aikuisillakin, nämä tavat ovat arkisia ja hetkellisiä, ja jäävät siksi usein huomaamatta. Julkisten tilojen merkitys korostuu erityisesti teini-ikäisten nuorten elämässä, kun he etsivät ystävineen aikuisten katseilta vapaata tilaa. Aivan kuten pieni lapsi hakee itselleen vastuuta ja uusia kokemuksia laajentamalla elinpiiriään kulkemalla koulumatkansa yksin tai käymällä lähikaupassa, myös nuori tarvitsee itselleen liikkumavapautta.
”Ehkäpä oleminen ja kuljeskelu vailla selkeää suuntaa onkin tärkeää kaikille ihmisille, koska silloin voi yllättyä ja oppia katsomaan maailmaan toisin.”
Nuorten hengailu esimerkiksi kauppakeskuksissa nähdään kuitenkin usein ongelmana ja merkkinä siitä, ettei nuorille ole keksitty riittävästi järkevää tekemistä. Mutta mitä jos päämäärättömältä vaikuttava oleskelu onkin juuri sitä mitä nuoret tarvitsevat? Tai ehkäpä oleminen ja kuljeskelu vailla selkeää suuntaa onkin tärkeää kaikille ihmisille, koska silloin voi yllättyä ja oppia katsomaan maailmaan toisin. Aikuisilla on asukaslähtöiset Ravintola- ja Siivouspäivänsä, joiden asettamissa puitteissa on mahdollista heittäytyä luvalla leikkisäksi ja näin luoda suhdetta kaupunkiin ja muihin ihmisiin. Samalla tavalla lapset ja nuoret tarvitsevat aikaa ja tilaa kanssakäymiseen vertaistensa kanssa, ja heillä tulisi olla siihen kansalaisoikeus.
Nuorilla pitäisi olla oikeus näkyä ja kuulua kaupunkitilassa siinä missä muillakin ihmisryhmillä. Hengailun huomioiminen nuorille merkityksellisenä osallistumisena yhteiskuntaan onkin tärkeää, jotta voimme tehdä tilaa eri ihmisryhmille ja olemisen tavoille tämän päivän poliittisessa ilmapiirissä, jossa turvallisuudesta on tullut muotisana ja pelko ohjaa valitettavan usein päätöksentekoa. Turvallisuuden rinnalla “hyödystä” on tullut kyseenalaistamaton mantra tämän päivän projektiyhteiskunnassa, jossa kaikella tekemisellä – ja siksi myös kaupunkitiloilla – tulisi olla järkeväksi määritelty tarkoitus ja päämäärä. Missä enää on tilaa tylsyydelle, ihmettelylle ja yllättäville kohtaamisille? Milloin on aikaa haltioitua maailmasta ja miten se tulee mahdolliseksi, jos kaikki tekeminen on ennalta suunniteltua?
Hengaillessa on aikaa ja tilaa haltioitua, nähdä jokapäiväiset rutiinit ja paikat uusin silmin, mutta miten hengailu sitten liittyy asumiseen? Kotona, koulussa ja harrastuksissa on kaikkialla läsnä aikuisten kontrolli. Jos asuminen ymmärretään laajasti, ihmisen tarpeena “olla kotonaan”, ei koteja voida rakentaa ihmisille – kodin tekevät aina sen asukkaat, eivät seinät. Tila otetaan omaksi, se asutaan kodiksi. Kaupungilla ja ostareilla lojuminen onkin myös tilan haltuunottamista ja uusien tilojen improvisoimista. Leikillinen ja kiireetön oleskelu, vaikka sitten kauppakeskuksessa, syventää suhdetta maailmaan.
”Kun nuorille suunnitellaan uusia tiloja, olisikin tärkeää sekä huomioida heidän olemassaolevat osallistumisen ja olemisen tapansa että ottaa heidät mukaan aikuisten ohjaamiin suunnitteluprosesseihin jo heti käynnistysvaiheessa.”
Nuoret valtaavat tilaa omakseen ja rakentavat kaupungille väliaikaisia omaehtoisen olemisen “hengailukoteja”. He asuvat kaupungin kanssa. Aikuisten ennalta sovittuihin tapahtumiin verrattuna lasten ja nuorten tavat ottaa kaupunkia omakseen ovat vaikeammin määriteltäviä, koska ne ovat usein suunnittelemattomia. Ne tapahtuvat improvisoiden ja tilanteissa kehkeytyen, luovassa keskustelussa materiaalisen ympäristön kanssa. Hengailu ottaa näin osaa elävän ja moninaisen kaupunkitilan tuottamiseen, ja avaa mahdollisuuksia leikillisyydelle ja toisin olemiselle – jopa kaupallisissa tiloissa, joissa ihmisten oleskelu on valjastettu kuluttamisen päämäärää palvelemaan.
Kun nuorille suunnitellaan uusia tiloja, olisikin tärkeää sekä huomioida heidän olemassaolevat osallistumisen ja olemisen tapansa että ottaa heidät mukaan aikuisten ohjaamiin suunnitteluprosesseihin jo heti käynnistysvaiheessa. Näin he voisivat tehdä tiloista omiaan. Hankkeiden kokoluokka olisi kuitenkin hyvä pitää sellaisena, että nuoret saavat myös kokea osallistumisensa tulokset. Tämän ohella kaupunkitilojen “tuunattavuutta” ja muunneltavuutta tulisi lisätä niin, että erilaiset ihmiset voisivat vain hetkellisestikin ottaa osaa kaupunkinsa rakentamiseen. Näin kaupungista tulisi koti monelle: yllättävä ja luovuutta ruokkiva leikkikenttä, jossa osallisuus ja erilaisuuden kohtaaminen on arkipäivää.
Kirjallisuutta:
Pyyry, N. 2015b. Re-cognizing the city by mapping the geographies of hanging out. Teoksessa Blazek, M. & Kraftl, P. (toim.) Children’s Emotions in Policy and Practice: Mapping and Making Spaces of Childhood. Palgrave Macmillan.
Rautio, P., Pyyry, N. Hyvärinen, R. & Tani, S. 2015. Lasten ja nuorten asuminen ei mahdu kotiin. Teoksessa Häkli, J., Vilkko, R. & Vähäkylä, L. (toim.) Kaikki kotona? Gaudeamus, Suomen Akatemia.