Nuoret ja demokratia

13.10.2015 | ,
2012-12-09. Oulu. Tomi Kiilakoski. Photo : Jussi Tuokkola
Tomi Kiilakoski. Kuva: Jussi Tuokkola

Tomi Kiilakoski, FT, tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Demokratia juontaa sanana muinaiskreikasta, kuten kovin monet muutkin sanat, joilla jäsennämme sosiaalista todellisuuttamme, itseämme ja ympäristöämme. Sanassa on kaksi osaa, demos (kansa) ja kratos (valta). Näiden kahden pultin varaan koko demokratian pylvään perustus on ruuvattu. Kumpaakaan ei olisi varaa löystyttää liian pitkälle, jos halutaan turvata demokratian toimivuus. Näiden kahden käsitteen varassa voidaan edelleen analysoida demokratian olemusta.

Voi kysyä, keitä oikein kuuluu kansaan ja minkälaisia ominaisuuksia kansalaisille oletetaan olevan. Samalla voi kysyä, millaista on kansalle kuuluva valta, miten vallan omaaminen ilmenee ja minkälaisten mekanismien varassa kansan ääni muunnetaan päätöksenteoksi. Karkeimmillaan ajatellaan, että kansan valta ilmenee siten, että rustaamme neljän vuoden välein numeron lappuun äänestyskopissa. Nuorten osalta kyse on siitä, kuinka hyvin nuoret tunnistetaan kansan kuuluviksi eli kansalaisiksi ja millaista valtaa heille on valmiita jakamaan.

Kun demokratiakehitys on edennyt, yhä uudet väestöryhmät ovat päässeet äänestämään ja ovat saaneet täysiä kansalaisoikeuksia. Silti maassamme alle 18-vuotiaat on suljettu pois edustuksellisen demokratian kentiltä, niin äänestämisestä kuin ehdolle asettumisesta. Lasten ja nuorten vaikuttajuus on rajattu pois täysivaltaisen poliittisen toimijuuden kentiltä – samaan tapaan kuin aiemmin köyhien, alempien sosiaaliluokkien tai naisten. Standardiperustelu käyttää kehityspsykologiaa ja toteaa, että 18 ikävuotta aiemmin nuorilla ei ole kykyä hahmottaa laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Siksi viisaiden aikuisten on päätettävä asiat nuorten puolesta.

Viisaat aikuiset eivät kuitenkaan voi tehdä päätöksiä viisaasti, elleivät he tunne nuorten asioita. Tämä tietysti edellyttää nuorten toimijuuden arvostamista ja aktiivista halua kuunnella, mitä nuorilla on mielessään. Valitettavasti ehto ei täyty. Nuorisobarometrissa 2013 kysyttiin nuorilta, miten he suhtautuvat väittämään, että asuinkunnan päätöksentekijät ottavat heidän näkemyksensä vakavasti. Täysin samaa mieltä oli 7 prosenttia, melko samaa mieltä 40. Alle puolet oli samaa mieltä. Ei silti pidä syyttää politiikkoja: sama nuorten näkemyksestä piittaamattomuus näkyy myös kouluterveyskyselyssä, jossa 42 prosenttia yläkoululaisista on sitä mieltä, ettei oppilaiden mielipiteitä kuunnella koulun kehittämisessä. Toisen asteen koulutuksessa tilanne on parempi. Yhtä kaikki, näyttää siltä, että meillä Suomessa on edelleen kehitettävää nuorten mielipiteen huomioimisessa.

Nuorten mielipiteiden huomioimisessa ei ole kysymys vain aikuisyhteiskunnan suopeudesta tai hyväntahtoisuudesta. Kysymys on laajemmin nuorten kansalaisuudesta ja kansalaisuuteen kasvattamisesta. Elina Nivala on korostanut, ettei kansalaisuudessa ole kysymys vain taitojen hankkimisesta. Viime kädessä kansalaisuuteen kasvussa on kyse jäsenyydestä yhteisössä, huomioiduksi, arvostetuksi ja osalliseksi itsestään tuntemisesta ja tästä kumpuavasta vuoropuhelun kyvystä. Nuorten kansalaisuuden tukeminen edellyttää, että nuoret voivat kokea tulevansa arvostetuksi. Tämä on tärkeää myös siksi, että nuorten toimintamahdollisuuksia edustuksellisessa demokratiassa on rajoitettu.

Ei tietenkään riitä, että nuoret vain tunnistetaan kansalaisiksi. Kansalaisuus edellyttää paitsi yksilöiden toimintakyvyn tunnistamista, myös mahdollisuutta toimia. Vaikka vallan käsite on yksi hankalimpia termejä yhteiskuntatieteissä, näen tämän seikan varsin yksinkertaisena: jotta nuorten demokratiakytköstä voidaan vahvistaa, täytyy antaa heille valtaa toimia. Tämä tarkoittaa useimmiten, että jonkun on luovuttava omasta vallastaan.

Viime aikoina on pyritty silloittamaan kuilua nuorten ja demokraattisen päätöksenteon välillä. Tämä on saanut monenlaisia muotoja. Joissakin tapauksessa on muodostettu nuorten edustuksellisia ryhmiä, joiden tehtävä on tuoda nuorten näkökulmaa päätöksentekoon. Tällaisia ovat nuorisovaltuustot ja nuorten edustajistot, joita on kehitetty ympäri Eurooppaa vastauksena nuorten osallistumisvajeelle. Toisena vastauksena on ollut laventaa demokratian kenttiä, ja yrittää yhdistää päätöksentekoa nuorten arkisiin ympäristöihin. Tällaisia ovat nuorten ja päättäjien kohtaamiset esimerkiksi kouluilla, alueelliset tapahtumat ja kuulemiset tai, osallistuvat budjetoinnit. Myös kokemusasiantuntijaryhmien voi katsoa kuuluvan tähän luokkaan. Molempia tarvitaan, ja niiden oheen myös erilaisia kulttuurisiakin tapoja ottaa kantaa asioihin.

Nuorisobarometrissa 2013 kysyttiin nuorten mielipiteitä tehokkaimmista vaikutuskeinoista. Ensimmäisenä oli äänestäminen, toisena järjestöön tai nuorisovaltuustoon kuuluminen, kolmantena palautteen antaminen jostakin palvelusta. Järin radikaalina tai uudistusintoisena vaikuttamisen listaa ei voi nähdä. Voi tulkita, että vaikuttaminen nähdään voittopuolisesti poliittisen järjestelmän sisäisenä toimintana, eikä niinkään sitä vastustavana aktivismina. Tämä asettaa järjestelmälle kysymyksen, millä tavoin se tunnistaa nuorten oikeuden vaikuttaa ja pystyy tukemaan sitä. Asian voi asettaa myös näin: nuoret luottavat poliittiseen järjestelmään, mutta luottaako poliittinen järjestelmä nuoriin? Jos luottaa, jakaa valtaa.

Kaksi yllä kuvattua demokratian pylvään pulttia, kansa ja valta, ovat myös nuorten demokratiasuhteen ydinkysymyksiä. Ne ovat edelleen pohtimisen arvoisia teemoja. Erityisesti nykyisessä taloustilanteessa, jossa edessä on kipeitä päätöksiä, osallisuuden ja demokratian luonne mitataan. Tehdäänkö lapsivaikutusten arviointeja, kuunnellaanko lasten ja nuorten kokemusasiantuntijuutta, tunnistetaanko nuorten puheoikeus, ovatko he hallinnollisten toimien kohteita ja alamaisia vai niihin osallistuvia ja niitä arvostettuina toimijoina kommentoivia kansalaisia?

Viime vuosisadan yksi merkittävimmissä poliittisista filosofeista, Jown Rawls, käytti käsitettä itsetunnon sosiaalinen perusta. Tällä hän viittasi siihen, että voidaksemme toimia kansalaisina meillä pitäisi olla taju omasta itsestämme arvostettuna toimijana. Tämä itsetunto ei ole kuitenkaan yksilön ominaisuus, vaan se tuotetaan yhteisesti. Hyvä yhteiskunta tukee kansalaisten itsetuntoa ja tukee heidän toimintakykyään. Nuorten ja demokratian suhdetta voi kysyä ja ihmetellä pohtien, riittääkö nykyinen nuorten kansalaisuuden tukeminen ja vallan jakaminen sanomaan, että meillä Suomessa on huolehdittu siitä, että nuoret saavat kansalaisitsetunnolleen riittävän perustan.

Nuorisobarometri-indikaattori: ”Kuinka kiinnostunut olet politiikasta?”

Hyvinvointi-indikaattori: Oppilaiden mielipiteiden huomiointi koulussa (%)

Hyvinvointi-indikaattori: Kunnat, joissa nuorisovaltuusto (%)

Hyvinvointi-indikaattori: Nuoret kunnanvaltuutetut puolueittain (%)

Valtakunnallinen demokratiapäivä 13.10.