Saamelaisnuoren asema Suomessa on monimutkainen. Suomessa tehdään paljon töitä nuorison aktivoinnin eteen vaikkapa kannustamalla liikuntaan tai puhumalla mielenterveydestä. Saamelaisnuorille nämä mahdollisuudet ovat tarjolla usein suomalaisuuden ehdoilla. Saamen kielen puuttuminen tällaisista palveluista on vain osa ongelmaa; nuorisolle suunnatussa toiminnassa otetaan saamelaisuutta ylipäätään huomioon hyvin harvoin. Työ tuottaa sisältöä pop-kulttuurin, median tai muun kulttuurin muodossa alkaa saamelaisnuorilla myös varhain. Työtä on niin paljon, etteivät aikuisen saamelaisväestön aika ja resurssit aina riitä. Moni saamelaisnuori tunteekin, että nuoruuden ja saamelaisuuden väliltä on valittava juuri saamelaisuus.
Saamelaisnuorten ennenaikainen aikuistuminen omaa pitkän historian. 1900-luvun puolivälissä saamelaislapset laitettiin valtion toimesta suomenkielisiin kouluihin ja asumaan asuntoloihin. Äidinkielen, eli saamen, puhuminen oli usein rangaistuksen uhalla kielletty, ja perhettään pääsi näkemään vain lomilla. Tällaisia assimilaatiosta kärsiviä ihmiskohtaloita löytyy jokaisen saamelaisnuoren lähipiiristä ja nuoret kantavat harteillaan edellisten sukupolvien käsittelemättömiä traumoja kymmenien vuosien edestä.
Tunnen hurjaa ylpeyttä nähdessäni, miten saamelaisnuoret pohjoismaissa ponnistelevat ja tekevät työtä kulttuurin ylläpitämisen, edistämisen ja elvyttämisen vuoksi. Nuoret ovat viime vuosina osoittaneet, että kulttuurin ylläpitäminen hartiavoimin voi johtaa kulttuurisen itsetunnon paranemiseen. Sen suurempaa lahjaa ei saamelaisväestö olisi voinut saada. Kuitenkin toivon Suomen nuorisopalvelujen osoittavan tulevaisuudessa aloitekykyä saamelaisasioissa ja aktiivisesti pyrkivän sisällyttämään saamelaisnuorten toiveita toimintaansa. Saamelaisnuorten varhainen aikuistuminen nimittäin vain todistaa, että nuorisoa tukevan toiminnan tarjonnassa on aukko.
Petra Laiti
Suomen Saamelaisnuorten sihteeri