Osatyökykyisten, kuten vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten työllistyminen näyttää viimeisten tilastojen valossa haasteelliselta. Vaikka 15-29-vuotiaiden osatyökykyisten työttömien työnhakijoiden määrä on ollut laskusuunnassa, pitkäaikaistyöttömien osuus nuorista vammaisista tai pitkäaikaissairaista työnhakijoista on kasvanut selvästi.
Osatyökykyisten työnhakijoiden määrän laskuun voivat vaikuttaa työnsaantimahdollisuuksien heikentyminen, jolloin työhalukkaat eivät rekisteröidy työnhakijoiksi sekä osatyökykyisyyden ehtojen tiukennukset. Taantuman lisäksi osatyökykyisten nuorten työllistymistä vaikeuttanee jatkossa työ- ja elinkeinoministeriön linjaus, jolla nuoret vastavalmistuneet ja vammaiset työnhakijat on jätetty pois palkkatuen piiristä Nuorisotakuu-työryhmän suosituksista huolimatta.
Nuora pyysi vammaisjärjestöltä katsauksen tilanteesta:
Myös vammaisilla nuorilla on oikeus työhön
Vammaisten nuorten ja nuorten aikuisten työllistyminen on Suomessa erittäin haasteellista. Vammaisten henkilöiden keskuudessa on paljon halukkuutta palkkatyöhön, mutta työllistyminen tästä huolimatta vain harvalta onnistuu. Taustalla vaikuttavat monet rakenteelliset tekijät, joiden lisäksi tilannetta eivät helpota ennakkoluulot vammaisia työnhakijoita kohtaan. Vammaisten nuorten koulu- ja opiskelupolut poikkeavat jonkin verran valtaväestön opintopoluista (mihin tulee saada muutosta), mutta vaikka koulutusta olisi onnistuttukin hankkimaan, on työllistyminen vammaisille henkilöille muita huomattavasti vaikeampaa. Tilannetta vaikeuttaa, että työ- ja elinkeinoministeriön linjauksen vuoksi 26.5.2015 alkaen nuoret vastavalmistuneet ja vammaiset työnhakijat on jätetty pois palkkatuen piiristä riippumatta nuorisotakuutyöryhmän suosituksista sekä uuteen hallitusohjelmaan kirjatusta tavoitteesta edistää osatyökykyisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille.
On riski, että työttömästä nuoresta kasvaa työtön aikuinen. Suomessa on arvioiden mukaan yli 300 000 vammaista, joista työssä on noin 15 – 20 %. On kuitenkin arvioitu, että vammaisista noin 35 %:lla on hyvä työkyky, ja näistä vammaisista lähes puolet olisi halukkaita ja myös kykeneviä tekemään työtä. Arvion mukaan 15000–30000 työkykyistä vammaista tai pitkäaikaissairasta on työvoiman ulkopuolella. Myös VATES-säätiön mukaan vammaisista henkilöistä kolmanneksella on erinomainen tai hyvä työkyky, mutta silti heistä vain vajaalla 60 prosentilla on työtä. Työvoiman ulkopuolella oli myös noin 1 000 korkeakoulutuksen saanutta vammaista henkilöä.
Vajaakuntoisten yleisille työmarkkinoille työllistymisten määrä oli vuoden 2012 aikana kaikkiaan 36 449, joka on samaa tasoa kuin tarkastelujakson alussa vuonna 2000 (36 381 työllistymisjaksoa) . 55 vuotta täyttäneiden ohella etenkin nuorten vajaakuntoisten työnhakijoiden määrä ja osuus on kasvanut .
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoista käy ilmi, että 15–29-vuotiaiden vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työttömien työnhakijoiden määrä on noussut jyrkästi vuoden 2008 jälkeen. Vuonna 2008 kyseiseen ryhmään kuuluvia työnhakijoita oli 2907, kun taas vuonna 2010 oli jo yli tuhat nuorta enemmän. Vuonna 2014 määrä oli vieläkin 3415 henkilöä. Työllistymishalukkaiden määrä saattaa kuitenkin todellisuudessa olla paljon korkeampi, sillä kaikki vammaiset ja pitkäaikaissairaat 15–29 –vuotiaat eivät välttämättä ole ilmoittautuneet työvoimatoimiston asiakkaiksi (esimerkiksi eläkettä saavat). Huolestuttavaa on myös huomata, että vuonna 2014 pitkäaikaistyöttömien osuus nuorista vammaisista tai pitkäaikaissairaista työnhakijoista oli 15,5 %. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2011 pitkäaikaistyöttömien osuus oli vielä 10 %.
Tilastot kertovat karun faktan: muutosta vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllisyystilanteeseen ei voida katsoa tapahtuneen lukuisista eri hallinnonalojen strategisista linjauksista ja hyvistä tavoitteista huolimatta.
Suomessa on pitkään keskitytty kompensaatiopolitiikkaan ja tasa-arvo- ja perusoikeusnäkökulman mukainen oikeus osallistua työhön on jäänyt vähemmälle huomiolle . Työhön osallistumista on kuitenkin monenlaista ja osallistumismuodot eivät ole kaikille tällä hetkellä sopivia. Esimerkiksi työvoimapoliittiset toimet eivät ole olleet riittävän tehokkaita saattamaan ihmisiä kuntouttavasta työstä tai työtoiminnasta avoimille työmarkkinoille. Epäkohtana on kuntouttavan työn ja työtoiminnan jääminen pysyväisluonteisiksi työmuodoiksi henkilön työkyvyn vahvistumisesta ja osaamisen karttumisesta huolimatta . Olennaista olisi myös, että sosiaaliturvaetuuksia ja työtä pitäisi voida sovitella joustavammin yhteen. Panostetaanko eri hallinnonaloilla oikeasti vammaisten henkilöiden työllistymiseen, vai siirretäänkö vammaiset henkilöt helposti muiden työllistämisen tukipalvelujen piiriin, kuten työllisyyttä tukevaan toimintaan, työvalmennukseen ja työtoimintaan? Vaarana on, että työhön valmentava sosiaalinen kuntoutus painottuu myös niillä henkilöillä, jotka kykenisivät normaaliin palkkatyöhön. Tämä on erityisen harmillista, jos kyseessä on nuori ihminen, jolla koko työura olisi vasta edessä. Hallinnolliset esteet ja mahdollisuuksien puute saattaa ohjata koko myöhempää työuraa.
On myös huomattava, että työelämäosallisuuteen liittyvät palvelut eivät auta, jos asenneilmasto työnantajien keskuudessa on negatiivinen . Ihmisoikeusselonteossa mainitaan, että omistajaohjauksen osana valtio-omistaja odottaa, että jokainen yritys huomioi ihmisoikeudet vastuullisella ja läpinäkyvällä tavalla sekä omassa organisaatiossaan että alihankintaketjuissa. Valtio voisi omistajaohjauksen kautta vaikuttaa aktiivisesti myös siten, että yritykset rekrytoisivat vammaisia henkilöitä.
Suomessa on nykyisin vain pieni joukko yrityksiä, jotka rekrytoivat vammaisia työntekijöitä osana yrityksen monimuotoisuuspolitiikkaa. Valtion ja koko julkisen sektorin tulisi toimia suunnannäyttäjänä ryhtymällä palkkaamaan vammaisia henkilöitä. Tällä hetkellä on ilmeistä, että jopa julkinen sektori syrjii vammaista työnhakijaa. Voidaan myös ajatella, että oikein kohdennettu positiivinen erityiskohtelu saattaa olla tarpeellista vammaisten työelämäosallisuuden varmistamiseksi. Tarvitsemme lisää koulutusta ja ohjausta työnantajille vammaisten henkilöiden kohtaamiseen ja rekrytoimiseen.
Työolosuhteiden mukauttaminen ja osa-aika työ mahdollistavat omalta osaltaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden toimimisen avoimilla työmarkkinoilla. Kohtuulliset mukautukset työpaikalla eivät kuitenkaan auta, jos rakennettu ympäristö on huomattavan esteellinen. Esteettömyys ja saavutettavuus laajasti ymmärrettynä tarjoaa vammaisille henkilöille mahdollisuuden osallistua monipuolisesti yhteiskunnalliseen toimintaan ja myös mahdollisuuden toimia työelämässä. Esteettömyys on perusedellytys, jota tulee sekä tukea että vaatia kaikilla työpaikoilla. Esteetön ympäristö on miellyttävä ja siitä hyötyvät yleensä kaikki työpaikalla työskentelevät ja asioivat. Tässä meidän tulisi hyödyntää myös vammaisten henkilöiden omaa kokemusasiantuntijuutta.
Toimivat sosiaali- ja vammaispalvelut ovat myös olennaisia vammaisen henkilön työelämäosallisuuden kannalta. Esimerkiksi henkilökohtainen apu ja toimivat kuljetuspalvelut mahdollistavat osaltaan työssä käymisen. Joissain tapauksissa myös työhönvalmentajilla on tärkeä rooli työllistämisprosessissa. Vammaisten nuorten työelämäosallisuutta tutkittaessa on kuitenkin huomattu dilemma: palvelujärjestelmälle on jatkuvasti todisteltava olevansa riittävän vammainen saadakseen työntekoa tukevat palvelut ja työnantajille on puolestaan todistettava, että on riittävän toimintakykyinen ja tuottava työntekijä .
Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten työllistämisessä pitäisi ottaa vahvempia ja määrätietoisempia askelia eteenpäin. Katseet kääntyvät päättäjiin, työnantajiin, palvelujärjestelmään ja nuoriin itseensä. Kukin omalla tontillaan voi toimia työelämäosallisuuden edistäjänä. Nyt tarvitaan vihdoin konkreettisia toimenpiteitä.
Annina Heini, Suunnittelija, VTM
Kynnys ry