Poliittisista nuorisojärjestöistä moderneiksi nuorten kuulijoiksi

26.2.2016 |

Martti Rasa, YTMpol_logot

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat suomalaisessa yhteiskunnassa pitkäaikaisia ja uniikkeja toimijoita. 1960-luvulta 1970-luvun loppuun kulta-aikaansa eläneet järjestöt kuitenkin romahtivat kompastuen omaan byrokraattisuuteensa ja uusien yhteiskunnallisten liikkeiden saapumiseen. Nuorisojärjestöjä on myös sekä poistunut että saapunut kentälle, mutta kokonaista poliittisten nuorisojärjestöjen uutta esiinmarssia ei ole näkynyt.

Miksi näin kävi? Professori Martti Siisiäisen mukaan poliittisten nuorisojärjestöjen julkisivu ja potentiaalinen kohderyhmä, nuoret, eivät kohdanneet. Kun poliittisten nuorisojärjestöjen piti olla nuorten etujärjestöjä, karkottivat ne hierarkkisuudellaan nuoret pois toiminnastaan. Samalla nuoria alkoivat kiehtoa myös matalan kynnyksen toiminta ja heikommin organisoitunut kansalaistoiminta, joka on muuttanut jo monta kertaa muotoaan tähän päivään tullessa. Tämän ongelman voidaan katsoa olevan vielä olemassa, sillä nousua takaisin huipulle ei koskaan tullut, vaikka järjestöt ovat toki tunnustettuja toimijoita ja organisaatioiltaan kehittyneitä.

Perusongelma on järjestöille tuttu: jäsenmäärät ovat loppujen lopuksi aika pieniä, vaikka järjestöjen tehtävänä on antaa nuorille poliittinen ääni. Poliittisilta nuorisojärjestöiltä voisi odottaa enemmänkin, ja niiden suosio esimerkiksi Ruotsissa on paljon Suomea suurempaa. Ongelmana voi olla Nuorisobarometreissäkin usein esiintyvä osallistumisen kasautuminen, eli aktiivisten nuorien taipumus olla ”kaikessa mukana” kun osa nuorista ei osallistu yhteiskunnalliseen toimintaan mitenkään. Ilmiöön on suhtauduttava vakavasti, sillä osallistumisen kasautuminen vain osalle nuorista tuo mukanaan nuorten keskinäisen epätasa-arvon vaikuttaa omiin elinoloihinsa. Kaikkien nuorten ei tietenkään ole pakko osallistua, mutta poliittistenkin nuorisojärjestöjen kannattaisi pohtia, mitä ne voivat tehdä enemmän voimaannuttaakseen juuri näitä nuoria. Toinen keskeinen haaste liittyy nuorten mieltymyksiin autonomiseen toimintaa ja matalaan sitoutumiseen. Miten perinteisesti raskaaksi nähdyt kolmitasoiset järjestökoneistot voivat vastata tähän? Tietävätkö järjestöt, mitä nuoret järjestöiltä odottavat ja tuntevatko ne nuorten tapoja vaikuttaa? Uskaltavatko järjestöt uudistua?

Järjestöjen tulisikin haastaa itseään ajattelemaan isommin ja monipuolisemmin. Vaikuttamiskeinoja tulisi entisestään modernisoida ja laajentaa ennakkoluulottomasti nuorten toiveiden mukaiseksi. Poliittisilla nuorisojärjestöillä on kuitenkin valttikortti yli muiden: mikään muu järjestömuoto ei pysty tarjoamaan nuorelle kattavaa valikoimaa vaikuttaa. Järjestön jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa monin eri keinoin, jopa poliittisen uran luontiin asti. Poliittinen nuorisojärjestö antaa näköalapaikan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja erilaisia keinoja osallistua. Mutta miten viestiä tämä nuorille ja saada heidät mukaan, tehdä poliittisista nuorisojärjestöistä todellisia nuorten intressien ajajia ja yhteiskunnallisen muutoksen voimia – sitä järjestöt joutuvat analysoimaan jatkuvasti itse.

Kirjoittaja teki pro gradu -tutkielmansa ”Kansalaisyhteiskunnasta edustukselliseen demokratiaan: poliittisten nuorisojärjestöjen toiminta keskusjärjestöjen toimintakertomuksissa 2009-2013” syksyllä 2015.